Street Run

Osallistuin lauantaina toista kertaa järjestettävään Perskindol Helsinki Street Run kisaan. Tuo on Helsinki City Marathonin yhteydessä järjestettävä 17km juoksutapahtuma ja kiertää osin samoja reittejä kuin maraton ja tietysti samat huoltopisteet palvelevat molempien matkojen juoksijoita.

Apple 001

Street Run järjestettiin viime vuonna ekaa kertaa ja olin silloin mukana, joten tavoilleni uskollisena ilmoittauduin tänäkin vuonna mukaan 🙂 Juoksu starttasi klo 15.45 ja ennen lähtöä satoi aikalailla. No lähes heti startin jälkeen sade loppui ja pysyi poissa koko juoksun ajan. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä juoksusää ja kaikki mahdollisuudet parantaa viime vuoden aikaa 1:28 olisi ollut. Valmistautuminen juoksuun ei ollut ihan optimaalinen, koska olin fillaroinut juuri edelliset päivät duuniin ja takas yhteensä sellaiset noin 150km, joten hieman olivat etureidet tukossa. Tästä ei tosin voi syyttää kuin itseään, joten niillä mentiin mitä oli.

Apple 002

Reitti oli pääpiirteissään sama kuin vuosi sitten, muutama tiukka mäki, mutta suurimmaksi osaksi kivan tasaista merenrantamaisemaa. Reitti lähti Paavo Nurmen patsaalta ja jatkui siitä Meilahti-Munkkiniemi-Kuusisaari-Lehtisaari-Lauttasaari-Ruoholahti-Kamppi kautta kohti maalia, joka sijaisti Sonera Stadiumilla. Kannustajia oli reitin varrella kivasti koko matkan ajan ja heistä sai yllättävän paljon tsemppiä juoksuun, kiitokset siis heille!

Maalissa aikani oli tänä vuonna 1:31 eli vähän jäin viime vuoden ajasta, mutta taas kerran mitali ja loistava maalihuolto palkitsivat! Luultavasti siis myös ensi vuonna mukana 🙂

Apple 026

Facebooktwittermail

Yksi kommentti “Street Run

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *