3D kulmat

Olin tossa pari kuukautta sitten eräässä hoitolassa laitattamassa 3D kulmat eli suomeksi sanottuna kävin pigmentoimassa kulmakarvat, jotka olen nuorena nyppinyt lähes olemattomiin. En ymmärrä, miksen ollut tehnyt sitä jo aiemmin, koska pigmentoinnin ansiosta elämäni ja etenkin aamuni ovat helpottuneet ja nopeutuneet selvästi 😀 Syynä, etten ole käynyt aiemmin on varmasti se, ettei kyseistä 3D tekniikkaa ole ollut Suomessa kuin vasta parisen vuotta. Olen nähnyt ihmisillä aivan kamalia kulmakarvoja, jotka on vissiin tatuoitu ja osalla niiden väri on muuttunut vuosien kuluessa oudoksi ja sellaisia kulmia en todellakaan halunnut. Myös tämän takia kynnys lähteä pigmentoimaan kulmat vaati pitkällisen harkinnan ja netin keskustelupalsojen selailun 😉

Menin hoitolaan kulmakarvat meikattuina, jotta kosmetologi näki, millaisen kulmakarvojen muodon haluan. Kosmetologi kirjaimellisesti piirsi kynän ja mittanauhan avulla ihooni täysin symmetriset kulmat, jotka tietysti hyväksytettiin minulla. Sitten alkoi itse pigmentointi, joka ei sattunut juuri lainkaan. Kosmetologi tavallaan veti terämäisellä kynällä pienen pieniä karvamaisia viivoja ihooni, josta nimitys 3D kulmat. Lopputulos on siis paljon luonnollisempi tällä ”karvatekniikalla” kuin esim. tatuoimalla. Ensimmäinen vaihe tehtiin ilman puudutetta, mutta toiselle kerralle sitä laitettiin, koska muuten pigmentointi olisi sattunut liikaa, kun iho oli jo kertaalleen rikottu.

kulmamuoto

Kun kulmat oli pigmentoitu, sain ohjeeksi olla kastelematta niitä seuraavaan 24 tuntiin ja niitä tuli rasvata säännöllisesti seuraavan kahden viikon ajan, jottei niihin mahdollisesti tuleva rupi vie väriä mennessään. Olin heti hoitolasta lähdettyäni tyytyväinen kulmiini ja eivät ne hirveästi viikkojen kuluessa muuttuneetkaan, väri hieman haaleni, mutta tiesin, että minulla oli vielä toinen pigmentointikerta tulossa, joten en ollut huolissani.

Tässä kuva kulmakarvoistani ennen pigmetointia:

apple-005

 

 

 

 

 

 

 

 

ja tässä pigmentoinnin jälkeen:

img_8449img_8448

Nyt en voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen! Kävin pari viikkoa sitten käyttämässä hoitoon kuuluneen toisen kerran, jossa ensimmäisen kerran pigmentointia paikkailtiin vielä niiltä osin, mistä väri oli lähtenyt. Toivon näiden pigmentointien pysyvän mahdollisimman pitkään. Voin ehdottomasti suositella kaikille kulmakarvojen kanssa kamppaileville 🙂

apple-014

Facebooktwittermail

7 kommenttia “3D kulmat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *