A New Year. A Fresh Start

marlakoivula

Oon ollut jo hetken aikaa kirjoittamatta blogiin, koska kerta kaikkiaan aika on ollut tiukassa ja olen keskittynyt täysillä muihin tärkeisiin asioihin. Mulle on tullut tässä mieleen ajatuksia jos toisia mitä haluaisin jakaa teille.

Nyt uuden vuoden alkamisen johdosta on tullut mietittyä omaa elämää kokonaisvaltaisesti ja omaa onnellisuutta siinä. Oon sellainen ihminen, joka tykkää tutusta ja turvallisesta, mutta kaipaa aina jotain uutta muutosta silti elämään. Mun pahin pelkoni on, että jämähdän paikoilleni. Oon oikeesti nyt päättänyt, että tästä vuodesta lähtien, en aio ajautua tilanteisiin, joissa en halua olla. Teen vain niitä asioita joita rakastan ja jotka vievät mua elämässä eteenpäin. Tottakai niitä tilanteita tulee, mutta semmoisia tulen välttämään, jotka ovat itseni päätettävissä. Musta on alkanut tuntuunkin siltä, että palaset alkavat pikku hiljaa loksahteleen paikolleen. Aina on vaan se kysymys takaraivossa ”mitä muut ajattelee, jos teen näin tai näin” ”näkeekö muut minut epäonnistujana”.
Mutta oon oppinut vuosien myötä, että vain yksi asia merkitsee ja se on se, että itse tiedän totuuden ja se riittää.

Tosiaan jo ennen vuoden vaihdetta, muutin uuteen asuntoon saman kaupungin sisällä eli Tampereella, ja nyt tuntuu siltä, että tämä ei ole enää minulle vaan pelkkä asunto vaan se oikeesti tuntuu kodilta. Noin pienikin muutos saa paljon aikaan ja uutta virtaa elämään. Oon päässyt sisustaankin enemmän ja paremmin kun puitteet ovat niin hyvät.

Viime vuosi 2016 oli hyvä vuosi, mutta tästä vuodesta tulee huippu! Niin paljon uusia asioita luvassa, joista tulen kertomaan kun ne varmistuvat. Varattiinkin juuri ystäväni Lotan kanssa matkat Kyprokselle sekä ainakin Tukholmassa käydään myös sitä matkaa ennen. Tykkään talvesta, mutta pakko myöntää, että kesää odotan kun kuuta nousevaa. Aloitan tämän vuoden täysin puhtaalta pöydältä ja menen fiiliksen mukaan!

Mä itse uskon tähän lauseeseen, se mitä uskot ansaitsevasi, sen myös saat 😉

Hyvää vuoden alkua!

-M

Kuva: Mathias Lönnström

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *