KESÄINEN ASU LOKAKUUSSA
Heippa! Ylläolevat kuvat on otettu Italiassa kuukausi sitten. Miten ihanaa oli pukeutua sortseihin. ♥ Tänä viikonloppuna on aikaa järjestellä ja katsella näitä lomakuvia. On ihanaa palata mielessään tuonne lämpöiseen Italiaan. Tosin nyt on sielläkin jo kaivettu villakangastakit esille kun lämpötila on laskenut alle viidentoista asteen. VIIDENTOISTA! 😀 Meanwhile in Finland… Kaivoin juuri toppatakit ja pipot esille, nyt on korkea aika ottaa ne käyttöön. Sairastuin aikaisemmin tällä viikolla flunssaan ja vaikka se nyt onkin jo selätetty, en halua sairastua hetkeen uudelleen. Syksy on parasta aikaa liikunnalle kun motivaatio on huipussaan, joten petipotilaana olo ei tosiaankaan kuulu mun suunnitelmiin. Oli toisaalta hyvä että flunssa iski nyt syyslomaviikolla, kun on hiljaisempaa töiden suhteen. Sain hyvällä omalla tunnolla katsella tv-sarjoja, nukkua paljon ja puuhastella pikkujuttuja kotona joita ei muuten ehtisi. Nyt riittää taas virtaa ja motivaatiota loppuvuodeksi. Kohta lokakuu vaihtuu marraskuuksi ja on aika kaivaa esiin jouluvalot pimeyttä piristämään ja laittaa Michael Bublén joululaulut soimaan. Arkiaamujen pimeät bussimatkat ja Michael Bublé täältä tullaan! ♥
Nauttikaa lokakuun viimeisistä päivistä ja tehkää jotain mielekästä, säästä viis! Ciao!