JOULU 2016
Ihanaa aattoa ja lämpöistä joulua jokaiselle! Mä niin rakastan joulua ja kaikkea mitä siihen liittyy. ♥ Ylläolevissa kuvissa oltiin Kimmon kanssa Turussa Joulutorilla pari viikkoa sitten. Pakkasta oli jonkun verran ja vielä vähän valkoistakin maassa. Mä olin ihan Petteri Punakuonona liikenteessä kun oli sen verran kylmä. 😀
Pipareita on tullut kaksi satsia leivottua ja voin kertoa et toisen kerran kun niitä tein äidin tekemästä taikinasta paistui ne uunissa tosi nätisti. Ehkä ensimmäisellä kerralla vika ei siis ollutkaan uunissa, vain leipojassa. Myönnetään.
Valkoista, hopeaa ja hiukan punaista joukkoon – siinä on mun joulun värit. Vihdoin sain hommattua valkoisen joulukuusen josta oon haaveillut jo monta vuotta. Kuusen pystytin jo kuun alkupuolella ja oon koristellut sitä melkein joka päivä vähän.
Mä rakastan joulun aikaa. Jouluaatto kokoaa kaikki läheiset samaan paikkaan ja saa syödä äidin tekemiä herkkuruokia, nauttia kynttilöiden luomasta tunnelmasta. Joulumielen saa kaivettua jostain sydämen sopukoista kun lopettaa turhan stressaamisen ja ottaa joulun vastaan sellaisena kuin se tulee. Tänä vuonna joulu ei ole valkoinen, mutta silloin voi tehdä niinkuin mä tänä aamuna: Sulkea kaikki verhot, sytyttää kaikki jouluvalot ja kynttilät ja joulubiisit soimaan, jolloin sateen ropinaa ei edes kuule. 😀
Lopuksi kuusen ja kissan ylpeänä omistajana jätän tän vain tähän. She’s going to destroy the tree.
Nauttikaa joulun ajasta ja toisistanne.