Back in business!

Moi kaikki ❤️

Vihdoin kolmen viikon sairastelu on ohi! Kyllä, KOLMEN viikon!! Oli kuumetta, vähän keuhkokuumetta ja vielä angiina kirsikkana kakun päälle. 👌 Kerkesin jo hehkuttaa parin viikon sairastelun jälkeen kuinka kaikki oli hyvin, kunnes seuraavana aamuna mittari näytti taas 38c. Se on oikeastaan syy miksi täällä päässä on ollut hiljaista. Näin pitkä sairastelujakso vie voimat fyysisesti ja henkisesti.

Nyt se kaikki on onneksi ohi! Pieni yskä jäi muistoksi, muttei se rajoita tekemistä. Ensimmäinen ehjä treeniviikkokin on nyt takana. Niitä ei olekaan ollut viimeiseen 1,5 kuukauteen. Ihan huikea fiilis päästä takaisin salille! 😍💪

image

Vaikka kuluneet neljä viikkoa ovat olleet treenien puolesta hiljaisia, olen saanut kuitenkin muutamia pieniä juttuja aikaiseksi. Viikot eivät ole menneet kuitenkaan pelkästään sängyssä maatessa.

Olen saanut itseni kipeänä jopa töihin ja pari muuta kivaa juttua, mutta niistä lisää myöhemmin. 🙊 On ollut työpaikan pikkujoulua, kauneusjuttuja (kerrankin kun on kipeänä aikaa semmoiseen), perheaikaa ja kuvauksia. Ruokakin on maistunut. Voin sanoa että ruoanlaittoon on mennyt varmaan eniten aikaa. Saanut paljon kaikkea hyvää kokeiltua. Muiden bloggaajien reseptit olleet myös kovassa käytössä. Suosittelen tsekkailemaan. 😜

image

Mukavin juttu kuluneiden viikkojen aikana taisi olla Taisto-kampanjan kuvaukset joihin mua pyydettiin mukaan. Kuvat otettiin Helsingissä, minne reissattiin mun ystävän Jennin kanssa yhdessä. Kuvat otettiin ensivuoden kampanjaa varten.

image

Valo/Taisto-kampanja 2016, kuvaaja Petri Aho

 

Taisto on siis yläkoululaisten urheilutapahtuma joka kannustaa nuoria liikkumaan. Se on myös Suomen suurin nuorten liikuntakampanja johon on osallistunut neljän vuoden aikana jo yli 290 000 yläkouluikäistä nuorta. Hyvän asian puolesta ollaan siis liikkeellä. 😊

image

Pääsin sairaslomalla kokemaan myös jotain ennennäkemätöntä. Käytiin meinaa elokuvissa mun isoveljen kanssa ENSIMMÄISTÄ kertaa koskaan! Oli ihan huippu aikaa. Vähän herkuteltiin ja pelleiltiin. Niinkuin kuvasta näkee, apinailmeet on sukuvika. 😅

 

Siinäpä oikeastaan lyhyesti kaikki mitä on tapahtunut. Nyt on taas uusi viikko startannut ja hei, joulukuu!!!! Joulu on jo parin viikon kuluttua! En voi uskoa!! On ollut vähän ajantaju hukassa kun ulkona ollut saman näköistä koko ajan. Miten joulukuu on startannut ihan huomaamatta? Onko teillä jo joukufiilikset katossa? Täällä ollaan meinaa jo taiteiltu joulukynsiä, kortteja ja kuunneltu joululauluja. 😍 Toivottavasti saadaan vielä valkoinen Joulu!

image image

Tää kaveri on ollut myös osa mun jokaista päivää. ❤️ Käytiin taas tänään aamulla vähän pidemmällä lenkillä yhdessä ja koiruus näytti ensimmäistä kertaa ikääntymisen merkkejä. Oli meinaan ihan puhki vaikka se olen yleensä minä, joka yrittää pysyä koiruuden vauhdissa. Kelikin oli kuin morsian, vaikkei lumesta ole pienintäkään havaintoa täällä Lahdessa.

image image

Toinen (toivottavasti ehjä) treeniviikko sai alkunsa tänään selkä/olkapäätreenillä. Menossa oli mukana Tafferin vetoremmit, mitkä ovat osoittautuneet tähän mennessä parhaiksi! Kestävät rajumpaa käyttöä eikä muuten värjää käsiä. 😉 Näitä saa Lahdessa ostettua ainoastaan Maken Fitness Centerin vastaanotosta aukioloaikoina. Aukioloajat voit katsoa oheisesta linkistä 👉 http://www.makenfitnesscenter.fi

Kävin myös poistamassa Stadiumista taas muutamat uudet Under Armourin treenitrikoot. Ihan parhaat jalassa ja hinta-laatusuhde toimii. Suosittelen. ☺️👌

Treenien jälkeen käytiin ihanan Moonan kanssa kiinalaisessa syömässä jonka jälkeen menin askartelemaan siskolleni heidän hääkutsujaan. Niistä tuli muuten ihan älyttömän upeita. 😍

image

Toivottavasti muidenkin viikot ovat alkaneet yhtä mukavissa tunnelmissa. Kirjoitan tämän hetkisistä fiiliksistä ja kuulumisista lisää pian! Pyrin myös olemaan jatkossa paljon aktiivisempi blogin puolella,

Mari! 😘

 

Instagram: @mari.buga

sc: mbbrii

 

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *