Miniloma upeassa Berliinissä

Olin aikaisemmin tässä kuussa ensimmäistä kertaa Berliinissä. Lähdin reissuun kahden minun parhaan kaverini Lauran ja Emmin kanssa. Me ollaan tunnettu kohta kolme vuotta, siitä asti kun muutin Helsinkiin. Tämä oli kuitenkin vasta meidän ensimmäinen ulkomaanreissu kolmistaan ja aivan huippu reissu olikin. Toivottavasti on vielä monta ihanaa matkaa edessä tällä porukalla!

IMG_7866

IMG_8080

Saksa on maana mulle ennestään tuttu, sillä olen asunut siellä nuorempana. 19-vuotiaana työskentelin au pairina Etelä-Saksassa Ulmin lähellä pienessä kylässä. Mulle sattui ihan huippu perhe ja jäinkin asumaan Saksaan vielä pidemmäksi aikaa mitä oli ensin tarkoitus.

Moni on kysellyt millaista oli olla au pairina ja mulla on kyllä ainoastaan hyviä muistoja tuolta ajalta. Isoin syy siihen oli juurikin mahtava perhe jonka luona asuin. En kokenut olevani työntekijänä siellä vaan yksi perheenjäsenistä. Päivän aikana esimerkiksi leikin lasten kanssa, laitoin ruokaa, tein kotitöitä ja kävin perheen kanssa kaupassa. Jos joku harkitsee au pairiksi lähtemistä niin voin suositella lämpimästi!

IMG_9227

IMG_9239

IMG_8210 (1)

Mulla ei tullut otettua ihan kamalasti kuvia reissusta, koska en jaksanut raahata järkkäriä joka paikkaan. Nykyään aika harvoin pidän edes kameraa mukana, koska sen roudaamisessa on kuitenkin oma hommansa. Toki puhelimella tuli sitten otettua senkin edestä kuvia niin itsestä kuin nähtävyyksistäkin. 😀

Olin unohtanut, että toukokuun alussa Saksassa on jo ihan kesä ja onnistuin polttamaan itseni auringossa heti ensimmäisenä päivänä 😀 Reissun aikana tuli käveltyä tosi paljon, mikä oli hyvä sillä yhtään treeniä ei tullut vedettyä. Olin etukäteen jo päättänyt, että muutaman päivän kaupunkireissulle en pakkaa treenikamoja mukaan. Pienen loman jälkeen oli taas ihana palata arkeen ja treenien pariin!

 

Facebooktwittermail

2 kommenttia “Miniloma upeassa Berliinissä

  • Avatar
    30.5.2016 klo 12:26
    Kestolinkki

    Voisitko tehdä joskus jutun pelkästään Au pairina olemisesta? Olen harkinnut Au pairiksi ja haluaisin kuulla kokemuksia 🙂

    Reply
    • Mailis
      6.6.2016 klo 17:01
      Kestolinkki

      Heippa! Joo pitääpäs tehdä sellainen postaus jossain vaiheessa 🙂

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *