Ukko.fi antoi minulle mahdollisuuden tavoitella unelmiani

Postaus on toteutettu yhteistyössä Fitnessmalli-kilpailun yhteistyökumppanin, Ukko.fi:n, kanssa.

 

Mikä rohkaisi minua lähtemään palkkatöistä tavoittelemaan omia unelmiani? Mitä jos voisit tehdä juuri sitä työtä mitä rakastat? Työtä, jota tekisit vaikka ilman rahaa? Olen ollut muutaman vuoden sitten tilanteessa, jossa moni muukin on varmasti elämänsä aikana ollut tai tulee todennäköisesti joskus olemaan. Tilanteessa, jossa tajuat olevasi täysin väärässä paikassa, tekemässä täysin väärää työtä. Havahdut siihen ajatukseen, että tässäkö tämä nyt sitten oli.

Taistelenko suurimman osan ajastani eläkeikään asti tekemällä työtä, josta en nauti pätkääkään vai otanko ohjat omiin käsiini ja lähden toteuttamaan unelmiani – tekemään sitä mitä oikeasti rakastan. Enkä tarkoita sitä, että työn pitäisi olla joka päivä ruusuilla tanssimista. Mutta jos työ muistuttaa ojan pohjalla räpiköimistä, niin olisiko aika ottaa pieni hengähdystauko ja vaikka kirjoittaa ylös omia haaveitaan ja tavoitteitaan elämässä?

Työn pitäisi myös antaa, eikä pelkästään ottaa.  Kysyin vuosi sitten itseltäni seuraavanlaisia kysymyksiä: Mitä minä oikeasti haluan tulevaisuudessa tehdä? Mitkä asiat estävät minua toteuttamasta unelmiani? Miksi en vaan voi lähteä nykyisestä työpaikasta ja tehdä sitä mitä oikeasti rakastan? Minua on aina kiehtonut ajatus yrittäjyydestä, vaikka perheessämme se on ollut suhteellisen vieras käsite.

Miten kevytyrittäjyys auttoi minua matkallani yrittäjäksi?

Opiskelin itselleni personal trainerin ammatin sairaanhoitajan työn rinnalle. Pikku hiljaa minulle alkoi tulla työkeikkoja ja ensimmäinen niistä tuli jopa vähän yllättäen. Olin pohtinut jo toiminimen perustamista, mutta en ollu vielä tehnyt päätöstä vanhan työpaikkani suhteen. Onneksi sain kuulla ystäväni käyttämästä Ukko.fi-sovelluksesta, jolla pystyy laskuttamaan freelancerina töitä palkkatyön ohella ilman y-tunnusta. Tämä antoi minulle lisää aikaa ja mahdollisuuden turvallisesti lähteä kokeilemaan millaista työ olisi yrittäjänä, kuitenkin ilman täysipäiväisenä yrittäjänä elävän riskejä.

Kenelle UKKO.fi palvelu on tarkoitettu?

Ukko.fi on kevytyrittäjyyspalvelu niille yksityishenkilöille, joilla ei ole vielä omaa yritystä, mutta haluaisivat työskennellä keikkamaisesti myymällä omaa osaamistaan sekä kokeilla turvallisesti yrittäjyyttä keräämällä asiakassuhteita omassa tahdissaan – mikä parasta ilman stressiä paperitöistä. Ukko.fi on Suomen suurin laskutuspalvelu, jolla on  yli 50 000 käyttäjää. Yritys hoitaa käytännössä kaiken ikävän puolestasi, kuten verot, vakuutukset, eläkemaksut, maksumuistutukset ja perinnän. Näin pääset keskittämään täyden potentiaalisi työhön. Työhön, johon juuri sinulla löytyy taitoa ja intohimoa. Jokainen meistä on aloittanut uransa pienin askelin ja Ukko.fi tarjoaa sinulle avaimet omaan menestystarinaasi.

Miten käytät UKKO.fi-palvelua?

UKKO.fi:n käyttäminen on tehty erittäin helpoksi ja vaivattomaksi. Sinun tulee vain rekisteröityä osoitteen  https://www.ukko.fi/ kautta täyttämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi niihin tarkoitettuihin kenttiin, jonka jälkeen saat käyttäjätunnuksesi käyttöön ja voit alkaa laskuttamaan tekemästäsi työstä. Ukko.fi:n käyttäminen ei sido mihinkään ja palvelun käytöstä tuleva maksu on ainoastaan 5% laskusi loppusummasta.

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *