Kyllä… kaikki on hyvin, ei hätää.

Siitä huolimatta ottaa päähän, kun päivittäin tulee haukuttua itseään / manattua riittämättömyyttä ja ahdistus asioihin jos ei joku ole täysin hallinnassa.

Olen tottunut, että minulla on langat käsissäni – vaikka olen nähnyt rankimman esimerkin siitä, kun tämä ajattelumalli pettää eikä mitään ole tehtävissä.

Koitan elää päivä kerrallaan, olla huoleton ja olla miettimättä liikoja, mutta liekö tuo edes mahdollista.

Elän taas muutoksen aikaa, olen sitoutunut ja haluan tehdä kaikkeni, jotta toisella on hyvä olla – koska sehän on myös avain omaan hyvään oloon. Silti olen tässä joskus voimaton, kun kaikki ei ole itsestä kiinni.

Miksi sitä on niin vaikea hyvksyä? Onko teitä muita jotka soimaatte ja veivaatte näiden asioiden kanssa päivittäin?

Vuosi sitten koin, miten riittämättömyys voi pahimmillaan läsähtää vasten kasvoja, kun joku kääntää takkinsa aivan täysin. Siitä ilmeisesti vielä oireilen ja luulen jokaisen tekevän niin minulle. Vaikka olen onnekas ja hämmentynyt päivittäin siitä määrästä lämpöä ja rakkautta elämässäni, toisaalta sitten pelkää menettävänsä sen.

Olisko päivää ilman arpomista? Ilman ennakointia tai olettamusta pahasta. Argh 🙂

Lisäksi olen saanut konkreettisen tavoitteen / haasteen, jonka vuoksi on pakko alkaa treenaamaan juoksua enemmän. Eli pitkää matkaa / kestävyyttä. Niskasta kiinni siis ja vähintään kolmesti viikossa juoksua. Päivittäin tulee kyllä käveltyä ne kaksi lenkkiä. Lisäksi ruokavalio kuntoon joka vielä hieman ontuu etenkin treenipäivinä. Kyllä se siitä! Lisää tästä haasteesta myöhemmin.

/L

(artikrlin kuva Harri Niemi)