Heippa.

Viikko on vierähtänyt nopeasti ohi ja olenkin ollut kotosalla tällä viikolla.
Paljon asioita mielessä ja edessä.

Julkaistiin tuo Kumipallo4000 Lady -kilpailu, en malta odottaa, että saadaan haku käyntiin. Lisäksi alkaa jo edessä häämöttää American Car Show yhdessä Mad Fast Motorsportin kanssa.

Olen tosiaan miettinyt kauniita sanoja, niiden merkitystä ja vaikeutta. Olen itse saanut todella kauniita sanoja osakseni ja yllättävältä suunnalta.

Minusta ollaan oltu lasten kengissä vielä kehujen, kauniiden – vilpittömien ajatusten kanssa, niin niiden sanomisessa, kuin vastaanottamisessa.
Itse ainakin olen äärettömän huono ottamaan kehuja tai positiivista palautetta vastaan.

Sain Miss MP 16 -kisan kilpasiskoiltani uskomatonta palautetta sekä kauniita sanoja ja ajatuksia. Itsellä on todella suuri kunnioitus etenkin minua vanhempia ihmisiä kohtaan on kyse sitten vuodesta tai kymmenestä, etten ikimaailmassa oleta jonkun minua enemmän elämää eläneen antavan sellaista arvostusta.

Heräsin jälleen siihen, että ihania, rohkeita ja hyviä ihmisiä on olemassa. Mielestäni tämä 2010 -luku on ollut sellaista kilpavarustelua, filtteröintiä ja vastakkainasettelun aikaa. On ihana huomata, miten joku haluaa tutustua, lopettaa vertailun ja ymmärtää / kuunnella = oppia.

Mielestäni vain niin voimme oppia. Emme voi oppia jos emme ole todellisia, näytä puutteita tai arvosta toisen osaamista ja yrittämistä.

Miksi kauniiden sanojen sanominen on niin vaikeaa? Pelkäämmekö näyttävämme heikoilta? Voiko se olla jokin biologinen juttu? Onko luonto luonut mekanismin, jolloin jokainen tuntuu uhalta? Vai onko ihminen vaan luonnostaan niin kateellinen?

Mitä olet mieltä?

Itse haluaisin oppia ihmisistä, ihmisyydestä ja elämästä. Se on asia mitä ei löydä kirjoista, somesta vaan vain ja ainoastaan elämällä ja kokemalla, tervehtimällä.

Ollaan rohkeita!