Häät!
Noniin.. reilu viikko sitten lauantaina tanssittiin meidän häitä.
Tässä on hieman kestänyt toipua juhlista, kun maanantaina palasin suoraan töihin.
Olimme tosiaan perjantai-lauantai yön kaasojeni kanssa Sokos Hotel Vaakunassa yötä ja kävimme dinnerillä perjantai illasta. Kaasot tuntuivat jännittävän pääpäivää, mutta itselläni oli rauhallinen olo.
Lauantaina aamulla kaasot lähtivät edeltä Blend Beauty Finland:iin hiuksiin ja meikkiin. Laura on ollut mulla vaki kampaaja elämäni isoissa hetkissä.
Jäin itse vaihtamaan huonetta mihin majoituimme hääyöksi mieheni kanssa ja suuntasin perästä Blendiin.
Naiset valmiiksi ja kello tulikin jo sen verran, että matka kohti kirkkoa alkoi. Ihana ystäväni toimi hääauton kuljettajana ja matka Blendiltä Helsingin tuomiokirkolle sujui naureskellen, kyydissä kaasot ja sulhasen sisko.
Saavuimme kirkolle ja suuntasin reitin tarkistuksen jälkeen morsiushuoneeseen odottamaan. Isäni ilmeistyi pian ovelle ja tiesin, että kohta mennään!
Siitä sitten päivä alkoi, ulos huoneesta ja alttaria kohti! Toimitus oli kaunis ja erityisen herkän siitä teki ystäväni laulama ja serkkuni viululla säestämä laulu, edes tällainen jääkuningatar ei saanut kyyneliä pidätettyä siinä.
Toimituksen päätyttyä vieraat bussiin ja nokka kohti 1,5km päässä olevaa ravintola Loistetta ja siellä sijaitsevaa Kaarre:tta. Perinteiset onnittelut, jonka jälkeen pääsimme ruoan kimppuun.
Ikimuistoisia asioita illasta oli lämmin tunnelma. Omiin korviin kuulostaa ihanalta, kun puheensorina täyttää tilan. Naurua, huudahduksia ja hymyjä – ihan mieletöntä.
Olin ottanut juhlaamme vakibändin soittamaan ja olihan se aivan mahtava. Bilebändi joka muuntuu tilaisuuteen, kuin tilaisuuteen on Groove President . Vallu Lukka bändeineen oli minulla nyt kolmatta kertaa omissa juhlissani ja neljättä kertaa näin heidät lauteilla, ihan mieletöntä. Juhlan vanhimpia myöten oli tanssilattia täynnä.
Lisäksi totesin, että Kaarteen henkilönkunta ja upea hovimestarimme Pasi olivat aivan korvaamattomia! Olimme unohtaneet vieraskirjan, mutta ei hätää Pasi taikoi jostain sellaisen. Monia pieniä ja isoja asioita, mutta kunhan avasin suuni niin asia järjestyi, tiedän kokemuksesta, että näin ei ole monessakaan paikassa.
Saimme lisäksi huoneeseemme monia pieniä tervehdyksiä käsin kirjoitetuin lapuin, myöhäinen huoneenluovutus vielä kruunasi yömme Vaakunassa. Mieletön palvelu! Voin suositella tätä yhdistelmää eli Sokos Hotel Vaakunan palveluja sekä saman rakennuksen yläkerrassa olevaa ravintola Kaarretta mihin vain juhlaan, jonka onnistuminen on ensiarvoisen tärkeää.
Näin on arkeen palattu, henkilötodistuksia vaihtamaan ja uusia maksukortteja odottamaan.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
/L