Dubai III

Pikkulauantaita kaikille !

Kaikille ensi kertaa arabimaihin matkustavalla varmasti käy mielessä, että miten siellä oikein kuuluu ja saa pukeutua? Itse kuuluin tähän joukkoon ja kyselin jo kuukausia ennen ystäviltä, jotka olivat käyneet. He onneksi osasivat hienosti neuvoa ja ymmärsivät kriisitilanteen 😅 Toisin kävi kun kysyin aiheesta poikaystävältäni, joka neuvoi minua pukemaan ”jotkut kivat vaatteet” -tyyppisesti 😅😘 . Käytän myös paljon Pinterest appia ja sieltä etsin aina kaikkea juuri vaatetukseen tai sisustukseen, ruokaan, kauneuteen tms liittyviä asioita.

Minun on pakko päättää etukäteen kaikki vaatteet ja vaate yhdistelmät ennen reissua ja pakattava sen mukaan, koska muuten pakkaan aivan liikaa ja käy vanhanaikaisesti…. Liika on liikaa. Pakatessa olen pyrkinyt aina miettimään yhtä parhaimmasta ystävistäni AaKoo:ta, joka saattaa lähteä ulkomaille vain selkärepulla ja silti hänellä on aina kivat vaatteet ja kaikki tarvittava mukana 😍👌​​​😘 Hän auttaa siis tietämättään karsimaan yli puolet vaatteista pois 😂👌​​​ (Well now you know 😘). Teen aina listan vaatteista mitä haluaisin ottaa mukaan, ja montako asua tarvitsen. Muokkailen sitä koko ajan varmaan 1-2 kk aina kun tulee jotain mieleen tai sovitan/ostan jotain uutta. Sitten juuri ennen reissua sovitan vaate yhdistelmät,, joista osa on ihan järkyttäviä 😂🙈 mietin mielessäni, että ”mitä mä oikein ajattelin”… Ja voilá ! Näin helppoa minun on lähteä reissuun 😂😂😂👌​​​😅

Islamin uskonto näkyy arabimaissa monella tapaa, muun muassa niin naisten kuin myös miesten vaatetuksessa.

Naisilla tulee olla hartioita peittävää, yli polvien menevää vaatetusta ja kaula-aukkoa ei katsota muuta kuin pahalla, jos se menee mauttomuuden puolelle (a.k.a liian alas….).🙈 Pukeutuminen how ever, on todella muodikasta Dubaissa. Naiset ovat meikattuja, huoliteltuja ja hiukset upeita, koruja kaikkialla, upeita vaatteita ja vähän lisää koruja 😉. Arabialaiset naiset ovat todella näyttäviä ja upeita ja he taitavat myös tietää sen. Pakko vielä lisätä 😂….. Hassuinta oli, että esim kauppakeskuksessa kävelevän suomalaisen tunnistaa kilometrin päähän 😅: joko niistä kuuluisista varvassandaaleista tai erivärisistä Marimekon raita- ja pallopaidoista.

Arvon leidit, jättäkää siis ne pallo- ja raitapaidat kesän Kalajoen reissua varten ja ottakaa sitä parempaa Seppälää mukaan Dubaissa saa pukeutua näyttävästi, mutta muistakaa tastefulness 👑

Herrat, ei mikroshortseja, eikä niitä hihattomia toppeja 🙈 Ja jos ne sandaalit on ainoat kesäkengät niin jätä tennissukat ainakin pois 😗❤👌​​​

image

Lämpötila oli ”talvella” n. 21-27C päivisin ja iltaisin 16-20C. Eli vähän niinkuin Suomen kesä parhaimmillaan, mutta aurinko tuntui todella erilaiselta vaikka oli vain 23C lämmintä. Sisätilat ja jopa spårapysäkit on ilmastoituja kaikkialla Dubaissa, joten vaikka pukeutuminen oli peittävämpää ei liiemmin kuuma ehtinyt tulla. Matkat taittuivat autoilla tai takseilla/überillä. Rannalla ollessa olin ihan pelkissä bikineissä ja pienessä lantiohuivissa.

Tässä kuvia joistain asuista reissun aikana.

image
Valkoinen höyhenen kevyt ja ilmava korkeakauluksinen paita oli super ihana shoppaillessa! 🙂 tarkeni, ilmastoinnista huolimatta 😛

 

image

image
napapaita ei ole kielletty, kunhan on siistin näköinen, eikä näy liika ihoa muuten.

 

image

image
Käytiin tsekkaamassa Dubain yöelämä, päällä oli läpikuultava body ja punainen midihame.

 

image
aavikolla cut out maksimekko ja timberlandit. Mun parhaat ystävät, kun rämpi menemään tuolla hiekassa 😀 olis ollu meinaan VÄHÄN vielä enemmän hiekkaa kengissä. Oli muuten hiekkaa hiuksissa vielä suomessakin XD… It gets everywhere !!!! 😀

image

image
Ostin sieltä 3 tällaista arabialaistyylistä ihanaa sifonkimekkoa, tosi koristeellinen

 

image
Meikkaillessakin paprazzi iski 😉

 

image
Pitsimekko onkin ollut jo joka mediassa, oli kyllä todella hyvä vähän siistimpi vaate ! 🙂

 

Ihanaa loppu viikkoa kaikille ❤💋

with love, katie

Facebooktwittermail

9 kommenttia “Dubai III

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *