Moikka <3

Siis herranjumala tätä tyhjää aukkoa elämässä kun kisa on ohi. Vaikka mulla oli ihan hirveesti hommaa ja duunia kesän jälkeen, niin nyt tuntuu että pitäs taas jonkinnäköstä prokkista saada elämään. Ehkä ihan hyvä huilahtaa muutamaksi päiväksi, ettei olla tukka putkella säntäämässä joka suuntaan.

Halusin kirjoittaa teille vähän henkisestä kasvusta ja itsevarmuudesta tähän kisaan ja oikeastaan mun koko vuoteen liittyen. Mun kuluneen vuoden sisään on mahtunut ihan huikeita juttuja, ja niitä vähemmän huikeita juttuja. Oon kasvanut henkisesti varmaan kilometrin verran.

Kotoa muutettu pois, elämän suunnitelmia pistetty uusiks parikin kertaa, epätietoisuutta tulevasta, vastuuta otettu ihan eri tavalla.. Joinain aikoina ollut sata rautaa tulessa, ja joinain kuoltu tylsyyteen.

Oon ihmisenä edelleen aika vaatimaton, mutta nuoresta iästä lähtien mulla on ollut huono tapa, nimittäin aliarvioin itseäni ja omia suorituksia joihin mä kykenen. MIKSI? Helposti oon etukäteen jo päättänyt että musta ei oo johonkin, enkä ole välttämättä itse ees tajunnut sitä.  Ehkä se epäonnistuminen jossain on pelottanut?

Päällimmäisenä kuluneesta vuodesta on mielessäni työpaikka, jonka sain n. 1000 hakijan joukosta, ja tämä kisa, johon pääsin yli 250 hakijan joukosta. Sekä lukuisia uusia mahdollisuuksia mitä mulle on tarjottu.

Oon oppinut, että mä todellakin pärjään, jos vain itse niin haluan ja luotan omaan osaamiseeni 100%.  Ja jokainen pystyy saavuttamaan mitä vaan, kunhan usko pysyy. Monille tää on ihan itsestäänselvä juttu, mutta mun kaltaisille ihmisille tätäkin voi ja pitääkin harjoitella. Uskon, että Suomessa tää kaipaiskin enemmän harjoitusta, sillä ollaanhan me vähän sellaista kansaa, että aliarvioidaan itseämme, eikä puhuta omista onnistumisista. Pitää ottaa ne riskit vaikka häviäisi, ja uskaltaa ottaa niitä potkujakin vastaan. Esimerkiksi, kirjoittaa lapulle omat tavoitteet, ja hyviä ajatuksia ja liimaa jääkaapin oveen. Tai niinkun mullakin lukee herätyskellon tekstinä joku ihana teksti aina, millä saa päivän käyntiin.

Jälkeenpäin kun mietin, oon kyllä ylpeä miten hyvin oon pärjännyt, välillä heikosta ja välillä vahvasta uskosta huolimatta. Jatkossa mennään varmasti kohti parempaa ja varmempaa minää, ja aionkin harjoittaa mentaalista puoltani.

Maailman kauneimpia on ne naiset, joista itsevarmuus huokuu positiivisella tavalla, jotka vilpittömästi kannustavat muita, ja pystyvät pitämään tämän asenteen surkeinakin päivinä. Toivottavasti minutkin nähdään tällaisenä vielä <3

<3,

Jenni