Pitsimissi 2016 – pitsiä huulilla ja pilkettä silmäkulmassa
Tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen, vaikka todellisuudessa aikaa Pitsimissi finaalista on kulunut jo neljä vuotta.
Muistan vieläkin sen päivän kun avasin sähköpostin ja luin viestin, jossa kerrottiin, että olen yksi kymmenestä Pitsimissifinalistista. Aivan uskomaton tunne! Niin monta vuotta olin jo haaveillut kisasta ja nyt se hetki vihdoinkin koitti!
Valintaprosessi oli ollut pidempi kuin koskaan kisan lähes 40-vuotisessa historiassa. Ensimmäistä kertaa kisa sisälsi semifinaalivaiheen, jossa apuna valinnassa käytettiin esittelyvideoita, jotka piti itse tehdä. Täältä pääset näkemään mun videon. Oli super hauskaa tehdä videota, Tiian kanssa tietenkin, iso kiitos avusta. <3
Saavuimme tiistaina Raumalle ja kisan järjestäjät ihana pariskunta Hans ja Riikka veivät meidät katsastamaan Rauman nähtävyyksiä. Kävimme siis tietenkin Otanlahdessa, jossa järjestetään Rauman meren juhannus. Pysähdyimme myös Ruormies aurinkoterassilla limuilla.
Keskiviikkona aamu alkoi Tukkapajasta, jossa meille tehtiin ihanat lettiponnarit.<3
Yön aikana toiseen silmääni iski silmätulehdus. Ehkä viimeinen asia mitä olisi toivonut juuri tähän hetkeen. Onneksi meillä oli ihan super tiimi; pääsin käymään terveysasemalla ja ehdin juuri takaisin pressitilaisuuteen. Kiitos Riikan ihanalle siskolle kun jaksoit lähteä viemään minua päivystykseen<3 Terveysaseman henkilökunta oli mitä ymmärtäväisintä, mainitsin, että nyt olisi hieman tiukka aikataulu, jotta ehditään Pitsimissien pressiin, joka alkaa ihan näillä minuuteilla. Pääsin hoitajan juttusille ja sain reseptin antibioottiin. Sitten kiidettiin huipulle, nimittäin ravintola Torniin!
Aloitimme kahden päivän kiertueemme suoraan huipulta; Kahvila-Ravintola Tornista, jossa esittäydyimme medialle ja kilistelimme reissun alkaneeksi. Lisäksi syötiin tietenkin erittäin hyvä lounas!
Sitten suuntasimme Rauman Keskus-Apteekkiin. Silmätulehduksen kannalta tämä sattui erittäin sopivasti. Ystävällisin henkilökunta mihin olen koskaan törmännyt; sain antibiootti silmätippoja tulehdukseen ja vielä veloituksetta! Niin auttavaisia ja vilpittömän ystävällisiä ihmisiä. En olisi voinut olla enää kiitollisempi.<3
Pääsimme kokeilemaan Vischyn vartaloöljyjä sekä maistelemaan Berocca Boostia. Meille jaettiin aivan ihanat tuotereput (survival kitit), jotka sisälsivät mm. särkylääkkeitä, laastareita, Beroccaa, rakkolaastareita sekä muita misseillä sopivia ensiapu tarvikkeita. Kiitos!<3
Apteekin henkilökunta esitteli meille apteekin kosmetologipalveluita ja kertoivat muutenkin nykyaikaisen apteekin palveluista.
Apteekista suuntasimme Rauman Järjestötalolle, jossa oli parhaillaan menossa Rauman Seudun Tules ry:n järjestämä yhteislaulutilaisuus johon saimme liittyä mukaan. Tunnelma oli aivan ihana ja meidät otettiin todella lämpimästi vastaan.<3
Tules järjestää kaikenlaista arvokasta sosiaalista ja avustavaa toimintaa sekä auttaa jäseniään selviytymään kodin arkiaskareissa.
Seuraavaksi kävimme ihastuttavassa Kukka-Shop Rosassa, joka on Pitsimissikisan pitkäaikainen yhteityökumppani ja finaalin upeat kukkakimput tulevat heiltä.
Matkamme jatkui aurinkoisessa säässä pitkin Vanhan Rauman katuja kohti Silmäoptikot Palmu Oy:n ihanaa liikkeettä.
Yritys on jo 35 vuotta vanha ja tätä johtaa Pekka Palmu, joka esitteli meille upeita silmälaseja ja erilaisia kehyksiä.
Sovittelimme ihania kehyksiä huomista näytöstä varten, ja vähän omaksi iloksikin!:D
Nyt oli oiva tilaisuus kysyä silmätulehduksen tilasta itse optikolta. Pekan mukaan antibiooteilla tulehduksen pitäisi lähteä muutamassa päivässä. Onneksi oli niin hauskaa ettei kipu näy kuvissa! 😀 Kiitos Pekalle ammattimaisesta avusta tulehduksen kanssa!
Sitten finaalikymmenikkömme tepasteli Rauman Kauppatorille esittäytymään toriyleisölle. Ja yleisöä tosiaan oli enemmän kuin odotin.
Lavalla pääsimme Viivin mikrofonin eteen ja käytiin pikainen jutustelutuokio.
Esittelykierroksen ja haastattelun jälkeen jalkauduimme ihmisten sekaan vaihtamaan kuulumisia, ottamaan valokuvia ja jakamaan nimmarikortteja.
Pitsiviikoilla ihmisten huulilta saattaa helposti lukea sanan ”pitsi”. Jos satut piipahtamaan torilla voit kuulla ympärilläsi kuiskittavan ”pitsimissi”.
Torilta siirryimme harjoittelemaan näytöksen koreografiaa Emilia Ruusumaan johdolla, joka on itsekin ollut aikanaan mukana kisassa. Nyt hän on ollut vastuussa jo noin kymmenettä vuotta finaalinäytöksen koreografiasta. Kiitos Emilialle kärsivällisyydestä<3
Saimme yöpyä lämminhenkisessä Freinet-koulussa, jossa pääsimme myös harjoittelemaan koreografiaa. Tunnelma oli ihana! Tuli ihan ala-asteen yökouluajat mieleen<3
Pääsimme maistelemaan nu3 superfoodeja.<3
Finaalipäivänä olimme hyvissä ajoin Tukkapajassa, jossa meidät meikattiin ja hiukset laitettiin.
Mustasta pitsiasusta erottuivat hyvin Helkelän kauniit korut, joita saimme pitää kiertueen ajan.
Finaalipäivänä torstaina vierailimme kultasepänliike Helkelän pihamarkkinoilla.
Arispo.comilta saimme aivan ihanat Rakastunut Raumaan-juuttikassit, joissa oli oma nimi niin eivät menneet ihan sekaisin. Näiden kanssa oli helppoa ja mukava liikkua kaupungilla. Arispolta löytyy melkeinpä mitä tahansa kankaille painatukseen liittyvää, tästä pääset kurkistamaan nettisivuja!
Matkalla Cafe Passioniin. Hieman tihutteli vettä, mutta ei haitannut, koska meillä oli super isot ja valaisevat sateenvarjot!
Cafe Passionissa pääsimme maistamaan (ehkä vähän lievä ilmaisu, syötiin siis ihan kunnolla) maukkaita ja runsaita salaatteja. Annoksen sai itse koota mikä oli hauskaa. 🙂
Mansikoita salaatissa, ihan parasta! Löytyy sieltä seasta vähän kanaa, ananasta, tomaattia, viinirypäleitä ja raejuustoakin. Kiitos Cafe Passion!<3
Bäkkärillä yleensä jännittää, mutta tällä kertaa se vaan ei näy kenenkään naamasta. Upeita naisia tukena ja turvana niin ei ollut hätä päivää! Syke helposti 180.
Nämä ihanat Hellapuun asut ommeltiin meille jokaiselle mittojen mukaisesti Raumalla Kuninkaankadun liikkeessä. Tästä pääset shoppailemaan Hellapuun nettisivuille.
Upealla Viivillä myös yllään Hellapuun kesäinen luomus.
Ihana Nuppu <3
Ihanat Jennyfer ja Alina <3
Super paljon onnea meidän vuoden Pitsimissille Ulrikalle ja prinsessoille Alinalle ja Annimarialle!<3
Kiitos tuhannesti kisan järjestäjille Riikalle ja Hansille tästä kokemuksesta. Kiitos meidän ihanille tytöille kun teitte tästä kokemuksesta ikimuistoisen, olette täyttä kultaa ja niin kauniita sisältä ja ulkoa. Sekä suuremmoinen kiitos ihanille yhteistyökumppaneille. <3
Ihanaa kesää!
Terkuin
Emily