Tulevaisuuden näkymiä

Olen vihdoin löytänyt arjen ja rytmin sen ylläpitämiseksi. En sen kummemmin palaile edelliseen postaukseeni, muuta kuin sen osilta, että Turkin Sidestä kotiuduttu ja työt aloitettu Planmeca Golf Areenalla. Otsikko antaakin osviitan tämän postauksen sisältöön. On unelmia, halua toteuttaa ja ideoida, suunnitella tulevaa ja miettiä jopa täysin uusia ratkaisuja aikaisempien tilalle.

sunset
Turkki, Side

Työharjoitteluni on etusijalla, mistä olenkin todella innoissani ja onnellinen, koska työt tukevat niin opintojani kuin harrastustanikin. Opinnot jatkuvat Seinäjoella harjoittelun jälkeen, minne palailen hetkeksi ensi keväänä. Olen satunnaisesti tehnyt myös mallintöitä, mitä haluan ehdottomasti jatkossakin tehdä; projektina onkin kropan muokkaus mittoihin sopivaksi. Bloggaus on yksi voimavaroistani, mitä jatkan mahdollisuuksien mukaan ja panostan jatkossa enemmän yhteistyökumppaneihini, kunhan aika antaa periksi. Opinnäytetyö on ensi kesän heiniä ja aloitan kilpailemisen golfin parissa.

loppuas
Espoo Ringside Golf

Olen otettu, että pääsen mukaan Silkin upeaan tiimiin ensi viikonlopuksi I love me -messuille. Toivotankin kaikki sydämellisesti tervetulleiksi osastollemme 7d31 Messukeskukseen! Silk Oil of Morocon upeisiin tuotteisiin pääset tutustumaan etukäteen: http://www.lanina.fi. Silkin osastolla pääset osallistumaan kilpailuun, tutustumaan tuottesiin, saat meikkiopastusta ja voit tulla meikattavaksi päivämeikkiin. Osastolla on ihania Silkin tuotteita myynnissä, joten kannattaa tulla hyödyntämään messutarjoukset!

Silk Oil of Morocco

Rentouttavaa viikonloppua!

Love,

Elina

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *