Vastoinkäymisistä vahvemmaksi!

Moi kaikki! Olen tässä kesän jälkeen miettinyt että aloittaisin bloggaamisen ja kolme kuukautta myöhemmin sain mahdollisuuden liittyä FitNet tiimiin. Nyt olisi sitten aika tehdä ensimmäinen postaus!

Mietin tässä että millä olisi hyvä aloittaa tämä bloggaaminen. Ensimmäiseksi tuli mieleen että miksi en kirjoittaisi vähän itsestäni ja urheilutaustastani jotta te saisitte jonkinlaisen kuvan minusta.

IMG_1295

(22.10.2015)

Tulen siis urheilullisesta perheestä,  molemmat vanhempani ovat harrastaneet kilpaurheilua joten urheilu on aina ollut luonnollinen osa elämääni.

Jalkapallo on kuitenkin aina ollut intohimoni ja en usko että muu laji olisi toiminut kohdallani yhtä hyvin (monta lajia kokeiltu). Yhdeksän vuotis syntymäpäivänäni (2001) sain serkuiltani David Beckhamin pelipaidan ja siitä jalkapallounelmani sai alkunsa. Noin vuoden kävin isäni kanssa potkimassa.

IMG_1301

 

 

 

 

 

 

 

 

(ensimmäiset jalkapallokenkäni)

Vuonna 2002 muutettiin perheeni kanssa Ruotsiin, alueelle nimeltä Djursholm Tukholman pohjoispuolella. Samana vuonna aloitin ensimmäisessä joukkueessani, Stocksunds IF. Kyseisessä seurassa keskittyttiin enemmän siihen että kaikki pelaa ja että oli hauskaa. Tämä sopi minulle hyvin koska olinhan vasta ”jalkapallourani” alkuvaiheessa.

IMG_1304 

(muutto Ruotsiin)

Olin jo siinä iässä todella kilpailuhenkinen. Vuoden jälkeen kun olin 11 vuotias siirryin FC Cafe Operaan (nykyään FC Djursholm), mikä oli silloin alueen isoin seura. Ikäluokassani oli kolme eritasoista joukkuetta, ykkös, kakkos ja kolmas joukkue. Tässä vaiheessa treenit kovenivat huomattavasti sillä halusin tottakai ykkösjoukkueeseen. Muistan että meillä oli neljä kertaa viikossa jalkapallotreenit ja kerran viikossa voima/nopeus harjoitukset salilla.

Olin 12 vuotias kun pääsin ykkösjoukkueeseen ja olin samana vuonna koulun nopein 200 metrillä. Voi siis sanoa että kova työ palkittiin. Olin ylpeä itsestäni ja halu treenata vain kasvoi.

FullSizeRender (1)bengan

(toinen rivi toinen oikealta)

Treenit jatkuivat samaan malliin ja niitten yhteydessä rupesin kontrolloimaan syömistäni mitä urheilullinen 12 vuotias ei tarvitsisi tehdä. Ensin kaikki vaikutti hyvältä, tunsin itseni jopa paremmaksi ja nopeammaksi, yhtäkkiä söinkin vaan vauvan annoksia.

Kehoni antoi lopulta periksi ja minulla todettiin urheilu anorexia. Olin treenannut liian kovaa ja syönyt liian vähän. Tämän seurauksena minun oli pakko lopettaa jalkapallo, olin todella masentunut mikä ei ainakaan auttanut tilaani silloin. Lepopulssini oli pahimmillaan 38 lyöntiä minuutissa enkä siis saannut urheilla ollenkaan. Tämä aika on melko hämärän peitossa enkä halua liikaa sitä muistellakkaan. Jälkeenpäin ihan suututtaa että päästin itseni sellaiseen kuntoon. Mutta ilman tätä vaikeeta aikaa elämässäni en varmasti olisi sama henkilö tänään. Se mikä ei tapa se vahvistaa!

Vuosi oli 2005 kun muutettiin takaisin Suomeen ja Porvooseen. Olin 13 vuotias laiha poika joka ei paljon suomea enää osannut (suomenruotsalaiset vanhemmat). Aloitin yläasteen Porvoossa, alku oli vaikeaa kun kaikki oli taas uutta.  En ollut vielä täysin terve mutta onneksi oli vanhat kaverit tallella.

FullSizeRender (3)

(paranemaan päin)

Olin asunut Porvoossa noin puolisen vuotta kun päätin tehdä asialle jotain ja rupesin niin sanotusti SYÖMÄÄN. Ei mennyt monta kuukautta ennen kuin aloin saamaan energiani takaisin ja halu takaisin jalkapallokentille kasvoi. Aloitin sitten Porvoon paikallisseurassa, Akilles, noin 14 vuotiaana. Sain huomata miten voima, nopeus ja ketteryys tuli takaisin syömisen ja treenamisen myötä. Olin taas oma iloinen itseni.

Halusin vielä panostaa jalkapalloon joten 16 vuotiaana siirryin HJK:n riveihin. Siitä matka jatkui Pk-35:teen. Tässä vaihessa pistin todella paljon aikaa jalkapalloon, asuin Porvoossa ja matkusin melkein joka päivä bussilla Helsinkiin treenaamaan joukkueeni kanssa. Noin kolme vuotta Helsingissä oli muokannut minua kohtuullisen hyväksi jalkapalloilijaksi ja vieläkin unelma jalkapallo urasta eli minussa vahvana.

Olin noin 17-18 vuotias ja asuin vielä Porvoossa kun toinen paikallisseura Fc Futura tarjosi paikkaa miesten edustusjoukkueessa. Ajattelin että se olisi hyvä seuraava askel edetä urallani, pääsisin pelaamaan miesten sarjaa ja treenit olisivat Porvoossa, mikä jättäisi enemmän aikaa myös ystäville ja opiskelulle.

FullSizeRender (6)

(Fc Futuran riveissä)

Vuosi meni sitten Porvoossa pelatessa ja en olisi ikinä uskonut mitä seuraavaski tulisi tapahtumaan. Tuli armeijaan kutsunnat ja papereissani luki että minulla on synnynnäinen sivuääni sydämmessä, halusivat sitten tutkia asiaa vähän tarkemmin joten minut passitettiin lisätutkimuksiin. Epäiltiin että minulla on hypertrooffinen cardiomyopathia eli sydämen laajentuma.  Minun oli pakko lopettaa jalkapallo, lopullisesti.. Käyn vuosittain seruannassa ja sydän on pysynyt aisoissa.

o

(rasitustesti Meilahden sairaalassa)

Olin vuoden kuin aave joka vain mietti miten eläisin ilman jalkapalloa nyt kun unelmani oli mahdoton toteuttaa.

Onneksi löysin sitten kuntosalin, siitä tuli uusi intohimoni kuin myös elämäntapa.

Kuntosali treeniä on tullut harrastettua noin 4 vuotta, tunnen nyt että haluan viedä harrastukseni seuraavalle tasolle. Pidän itseni haastamisesta, joten tavoitteenani on osallistua ensi kesäkuussa Suomessa pidettäviin MM-kisoihin. Tämä tulee vaatimaan erittäin kovaa työtä ja sitoutumista, mutta tunnen nyt että osaan lukea kroppaani hyvin ja tiedän myös milloin se tarvii lepoa.

IMG_1307

(kolmen vuoden kehityskuva)

 

Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about.

Be kind.

Always.

 

Seuratkaa matkaani blogissani.

 

-Follow your dreams-

Benjamin

Facebooktwittermail

15 kommenttia “Vastoinkäymisistä vahvemmaksi!

  • Avatar
    22.10.2015 klo 15:10
    Kestolinkki

    mistä on toi vaalee neule tossa ylimmässä kuvassa? 🙂 ja mielenkiintoselta kuulostaa!

    Reply
    • Benjamin Karmi
      23.10.2015 klo 12:36
      Kestolinkki

      Ruotsista ostettu. Kiitoksia kiva kuulla!

      Reply
  • Avatar
    23.10.2015 klo 00:36
    Kestolinkki

    Kiva postaus, mutta toivoisin enemmän panostusta oikeinkirjoitukseen, sillä se tekisi tekstistä huomattavasti lukijaystävällisempää. 🙂 kaikkea hyvää sulle!

    Reply
    • Benjamin Karmi
      23.10.2015 klo 12:40
      Kestolinkki

      Kiitos palautteesta. Suomi ei ole äidinkieleni, kiinnitän enemmän huomiota asiaan seuraavalla kerralla:)

      Reply
  • Avatar
    4.1.2016 klo 14:31
    Kestolinkki

    Moi Beni!!:) oli pakko tulla sanomaan ku kirjotit tosta urheiluanorexiasta ja sydämmen toiminnosta. Oon kokenu ihan saman joten tiedän miltä tuntuu rakkaasta harrastuksesta luopuminen… mutta mä myös oon löytäny salin sen tilalle ja nyt en pysty ajattelemaan eläväni ilman sitä harrastusta!! Iha mahtava tää sun blogi! Löysin tän vasta ja varmasti jatkan lukemista 🙂

    Reply
    • Benjamin Karmi
      11.1.2016 klo 12:56
      Kestolinkki

      Joo ei se helppoa ole ollut. Kiva että sinäkin olet löytänyt jonkun muun intohimon ja tsemppiä jatkossa. Mahtavaa kuulla että tykkäät!

      Reply
  • Avatar
    18.6.2019 klo 01:57
    Kestolinkki

    Amoxicillin Alternatives Free Shipping Finasteride cialis Cephalexin Without A Prescription Levitra Langzeitschaden Finasteride 1mg Tablets For Sale

    Reply
  • Avatar
    27.6.2019 klo 13:46
    Kestolinkki

    Pillole Kamagra Achat Cialis Montreal Achat Viagra Vrai Is Kamagra Safe Farmacia Online Cialis Generico

    Reply
  • Avatar
    18.7.2019 klo 09:41
    Kestolinkki

    Propecia Reproduccion Buy Viagra Caverta Keflex With Probenecid cialis Propecia Tabletki Name Brand Cialis Which Store Has Cheap 75 Mcg Synthroid

    Reply

Vastaa käyttäjälle Benjamin Karmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *