Only God Can Judge Me

Hello!

Ne jotka tuntevat minut tai katsonut kuviani tietävät, että tatuoinnit ovat iso osa minua. Samalla tavalla kuin muokkaan lihaksiani salilla, voin myös muokata ulkoista kuortani tatuoinneilla, niin kuin omaa taideteosta suunnittelisin. Tämä aihe on vähän ristiriitainen, sillä tiedän, että moni ei pidä tatuoinneista ollenkaan, mutta löytyy paljon niitä joilla tatuoinnit kuvastavat omaa persoonaa. On mielestäni hyvä asia, että kaikki eivät niistä tykkää, maailma olisi nimittäin aika tylsä paikka, jos me kaikki olisimme samanlaisia. En itse pystyisi kuvittelemaan kroppaani niin sanotusti alastomana, eli ilman tatuointeja, sillä niin kauan olen kuitenkin käynyt niitä ottamassa. Tyylini on myös muuttunut vuosien mittaan, kun tatuointeja on tullut lisää. Muistan että käytin paljon kauluspaitaa, chino-housuja ja purjehduskenkiä, nämä ovat kyllä ajan myötä vaihtuneet farkkuihin, bootseihin ja nahkatakkiin. Tatuoinnit kertovat kuitenkin ihmisestä paljon ja ovat nykypäivänä melko normaaleja. Tulee olemaan hauskaa nähdä omaa sukupolvea eläkeläisiässä, kun niin monella on kädet tatuoituna.

kings

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mielestäni tatuointia ei kuitenkaan kannata ottaa väkisin, varsinkin nuorena, ne ovat nimittäin helpompia saada iholle, kuin ottaa pois. Suurin osa ovat varmasti joskus tavanneet henkilön joka katuu ottamaansa tatuointia. Kannattaa siis miettiä tatuointia tarkasti ja suunnitella se huolella.

Halusin tästä aiheesta nyt kirjoittaa, sillä minulle iski hirveä tatuointikuume. Olen miettinyt, että ottaisin rintakehän täyteen, se olisi aika iso projekti, joka vaatisi paljon aikaa ja rahaa. En tiedä uskonko itsekään tähän, mutta rintakehän jälkeen ajattelin kyllä lopettaa, koska en kuitenkaan halua olla ihan tatuointien peitossa. Olen myös kokenut sen, että ensimmäisen tatuoinnin jälkeen on pahasti koukussa. Itselläni on aika huono kipukynnys, joten en ikinä ole nauttinut tatuoinnin ottamisesta. Kun se on valmis, kipu on kuitenkin unohdettu ja miettii jo seuraavaa tatuointia. Tämä siis pieni varoitus niille jotka vielä miettivät ensimmäistä tatuointia, harvemmin se kuitenkaan jää siihen yhteen.

öken

Minun kohdallani kaikki alkoi 17 vuotiaana, en voinut yksin mennä liikkeeseen, sillä olin liian nuori. Kinuin vanhemmiltani varmasti 3 kuukautta ennen kuin he antoivat periksi ja joululahjaksi sain luvan ottaa tatuoinnin. Isäni on aina ollut tatuointeja vastaan ja hänelle se oli vaikea paikka antaa lupa sen ottamiseen, hän jopa kirjoitti mitat, minkä kokoinen tatuointi sai olla. Kuukautta myöhemmin kävin sitten ottamassa ensimmäisen tatuointini. Oikeaan kylkeen otin ”Only God Can Judge Me”. Se kuvastaa minua sillä tavalla, että elän omaa elämääni enkä pahemmin välitä muiden mielipiteistä minusta. Tähän kohtaan voisi sitten sanoa että: He antoivat pikkusormen ja vein koko käden.

Toisen tatuoinnin otin noin vuotta myöhemmin. En sanoisi, että olin vielä koukussa, mutta tiesin jo miltä se tuntuu, joten koko prosessi oli vähän helpompi. Olin jo täyttänyt 18 joten vanhemmilta en enää tarvinnut lupaa. Tämä tatuointi oli isompi, ja merkitsi minulle enemmän kuin ensimmäinen. Toiseen kylkeen tatuoin hepreaksi nimeni eli Benjamin Karmi.

gymi

Nyt neljä vuotta myöhemmin minulla on tatuoitu käsi ja kuusi ”pienempää” tatuointia ympäri kroppaani. Haluan kuitenkin että tatuoinnit sopivat yhteen, joten olen ottanut sen huomioon, kun olen tatuointia suunnitellut ja tulen myös jatkossa tekemään niin. Toivon, että saisin rintakehän täytettyä kesän mennessä, mutta olen vielä nuori, joten en ota siitä stressiä. Kuka tietää, ehkä saan toisen idean, jonka päätän toteuttaa. Ei kun kuumetta parantamaan!

sleeve2maga

camel
(Cameltoe, matkamuisto Thaimaasta)

reisi
(
Syntymäaikani)

Olisi myös hauskaa nähdä teidän tatuoinnit, joten laittakaa snapchattiin kuva tatuoinnistanne
–> sirbenjy

”Your life is like a blank paper, decorate it in which way you want”

Benjamin

Facebooktwittermail

8 kommenttia “Only God Can Judge Me

  • Avatar
    4.11.2015 klo 15:00
    Kestolinkki

    Oikein hyvä kirjoitus! Olen tatuoinnin hankkimista itsekkin jo kauan miettinyt, mutta lopullista päätöstä en ole saanut viellä tehtyä. Halusin viellä kysyä ovatko kirjoituksesi säännöllisiä vai ilmoitatko niistä aina esimerkiksi vaikka instagramissa kuvan yhteydessä? Tuo cameltoe tatuointi lopussa toi viellä leveän hymyn huulilleni, toivoisin sinulta lisää postauksia jatkossakin sillä nämä ovat erittäin mahtavia!

    Reply
    • Benjamin Karmi
      5.11.2015 klo 15:40
      Kestolinkki

      Kiitos, kiva kuulla! Yritän pitää postaukset säännöllisinä, kirjoitan niin usein kun vain ehdin. Joo se herättää kyllä aina hyvän puheenaiheen:)

      Reply
  • Avatar
    4.11.2015 klo 19:11
    Kestolinkki

    Tuo sun full-sleeve on kyl tosi pähee! Alkaa itseäkin vähän himottaa ottaa tatuoinnit kun sun kuvia katselee..:-)

    Reply
    • Benjamin Karmi
      5.11.2015 klo 15:42
      Kestolinkki

      Kiitos, oli se aikamoinen projekti mutta oli kyllä sen arvoinen!

      Reply
  • Avatar
    25.11.2015 klo 21:13
    Kestolinkki

    Mites noi tatuoinnit on muuttunu sun kropasta esim tuo 17vuotiaana hankittu sen jälkeen kummiskin lihasta tullut varmaan ihan kiitettävä määrä ? Hyvältä näyttää btw!!!

    Reply
    • Benjamin Karmi
      27.11.2015 klo 18:32
      Kestolinkki

      Ei ole pahemmin muuttunut, jos massaa tulee luonnollisesti lisää vuosien mittaan, niin se ei pahemmin vaikuta tatuointiin. Kiitos paljon!

      Reply
  • Avatar
    22.1.2016 klo 02:42
    Kestolinkki

    Saanko kysyä, että miksi juuri hepreaksi tatuoit nimesi? 🙂

    Reply
    • Benjamin Karmi
      11.3.2016 klo 13:22
      Kestolinkki

      Juutalaiset juuret:)

      Reply

Vastaa käyttäjälle sebastian Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *