Balance in life

Kiireisen viikon jälkeen olen vihdoin päässyt koneen ääreen kirjoittamaan ajatuksistani. On ollut työhaastattelua, uusien projektien suunnittelua, kuvauksia, synttärijuhlia ja tottakai myös treenaamista. Jotenkin se nyt vasta iski minulle että ilman suunnittelua luon itselleni turhaa stressiä, varsinkin jos minulla on paljon ohjelmaa viikon aikana. Olen aina ollut sellainen ihminen että otan asiat niin kuin ne tulevat. En turhaa suunnittele, koska pidän siitä että en oikein tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Nyt kuitenkin huomasin (kun viikko ihan täynnä ohjelmaa) että loin turhaa stressiä itselleni, en esimerkiksi tiennyt milloin pääsen syömään seuraavan kerran, tai että ehdinkö tänään ollenkaan salille. Joillekkin tämä suunnittelu on ihan arkipäivää mutta omalla kohdallani on parannettavan varaa.

jag

Mielestäni pitää myös olla tasapainoa elämässä, ei voi koko ajan vain mennä ja tehdä ilman että suo itselleen minkäänlaista vapaaikaa rentoutumiseen tai ylipäätänsä elämiseen. Omalla kokemuksellani tiedän että lopulta fyysinen ja psyykkinen kunto antaa periksi. Minulle se tuli erittäin nuorena kun pelasin jakapalloa. Oli niin kova stressi pärjätä että vedin itseni ihan loppuun, lopulta piti lopettaa koko jalkapallo pidemmäksi aikaa.

Fitness piireissä kuulee myös paljon sellaista että ihmiset ovat vetäneet itsensä niin sanotusti ylikuntoon, olleet kuin vankina omassa kehossaan. Mikään ei tunnu riittävän eikä ole suonut itselleen yhtään vapaata ja lopulta ollut kuin elävä kuollut. Tottakai fitness urheilussa pitää tehdä uhrauksia kuin myös muissa urheilulajeissa jos haluaa pärjätä. Mutta pitää muistaa että fitneksessä saavutettu kisakunto ei tarkoita että sen tarvitsisi olla oma arkikunto, osaakohan sitten höllätä tarvittaessa ? Minulla on kaikki tämä vielä edessä, mutta jollain tapaa pitää myös osata nauttia elämästä, mitä järkeä sitä on muuten tehdä. Toivottavasti osaan siis kuunnella omaa kehoani ja luottaa siihen että se kyllä kertoo milloin tarvitsen lepoa, olisi se sitten työstä tai treeneistä.

Olen nyt kehittämässä uutta projektia treeneihin liittyen, jonka toivon olevan valmis ensi postaukseen mennessä, mutta en vielä paljasta sen enempää, pysykää kuulolla.

This is just the beginning!

gym

fiilis

bänk

abs

(kuvat: Lyhtycollective/Alex Erolin)

Facebooktwittermail

9 kommenttia “Balance in life

    • Benjamin Karmi
      27.11.2015 klo 18:26
      Kestolinkki

      on täs 5-6 kiloo tullu, pitäs ainakin 5 kiloo viel saada!:p

      Reply
  • Avatar
    23.11.2015 klo 23:43
    Kestolinkki

    paljon jäbällä nousee penkistä?

    Reply
    • Benjamin Karmi
      27.11.2015 klo 18:28
      Kestolinkki

      Nyt en ole vähään aikaan kokeillut mutta uskon että 130-140 kg

      Reply
  • Avatar
    30.11.2015 klo 17:39
    Kestolinkki

    Vähän aiheesta poiketen, mistä yleensä ostat sun vaatteet?

    Reply
    • Benjamin Karmi
      30.11.2015 klo 17:53
      Kestolinkki

      Suomessa ostan harvemmin liikkeistä, netistä löytyy niin paljon enemmän ja paremman näköistä. Asos, zalando, stayhard ym.

      Reply
  • Avatar
    17.12.2015 klo 07:54
    Kestolinkki

    Mistä sun päivittäinen ruokavalio koostuu?

    Reply
    • Benjamin Karmi
      20.12.2015 klo 19:53
      Kestolinkki

      Aikaisemmassa postauksessa kerroin vähän miten syön (olet mitä syöt)

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *